Etsi
"Hymyä huuleen, vaikka vuoden pimeintä aikaa elämmekin!" muistuttelee viikon vieras.
Ennen kuin vuosi vaihtuu, on suosikkisarjamme aika luoda nahkansa.
Suosikkiyhtyeen odotettu uutuuspitkäsoitto näkee päivänvalon ensi vuoden puolella.
Debyytti-ep:llään kiinnostusta herättänyt turkulaistrio leikkasi ensisiipaleen uudesta sinkkutrilogiastaan.
Helsinkiläisnelikko tarjoilee uunilämmintä musiikkivideota tuoreimmalta High Tide -pitkäsoitoltaan.
Kuvan ruotslaisherrasmiehet julkaisivat viime perjantaina yllätys-ep:n.
Riffejä kasaan tikkaillen.
Viikko sitten Deep Purplea lämmitellyt retkue valmistautuu parhaillaan toisen pitkäsoittonsa julkaisuun.
"Rakenne syntyi vuonna 2013 Sólstafirin Nosturin-keikan jälkimainingeissa."
Helsinkiläispumpun kolmas singlejulkaisu on sukellus yhteisöön kuulumisen merkityksellisyyteen.
"Meidän uraan on mahtunut liikaakin äkkiväärää kikkailua omista ja muidenkin ihmisten lähtökohdista mietittynä," kertoo viikon vieras.
Kipua ja kevyttä keskisormen heiluttelua.