Etsi
Yonan, Linda Fredrikssonin, Cecilia Damströmin ja Eevil Stöön teokset palkittiin.
Poikkeukselliset ajat näkyvät myös Teosto-palkinnon jakamisessa.
Lokakuussa 2019 soitettujen keikkojen jälkeen Yona katosi lavoilta, julkisuudesta ja sosiaalisesta mediasta. Hän ei kokenut enää mitään iloa musiikista tai esiintymisestä. Hän menetti elämänhalunsa. Nyt Yona on palannut uuden albumin kera – tai kenties pitäisi mieluummin sanoa, että Johanna on löytynyt uudelleen Yona-hahmon uumenista. Lue katkelma Soundissa 3/21 julkaistusta artikkelista tästä.
Vaihtoehtoisen musiikkitapahtuman valttikortteja ovat ajankohtainen ohjelmisto, luonnonkaunis ympäristö sekä pienpanimoiden tuotteisiin keskittyvä tarjonta paikallista ruokakulttuuria unohtamatta.
Mikko Kuoppalan seuraajaksi on nimitetty Minna Koivisto.
Provinssi tarjosi tänä kesänä mainiota tunnelmaa, jännittäviä yllätyksiä, hyviä ja vielä parempia keikkoja sekä myös muutamia pettymyksiä. Soundin reporttereina Seinäjoella toimivat torstaina ja perjantaina Mikko Merilinna, lauantaina Vilja Vainio.
Provinssin Soundi-lava tarjoaa 15 hienoa elämystä.
Hyvää päivää, Isät hyvät!
Tyylilajikokeiluja kaihtamattoman artistin keikkareissuilla amerikkalainen hiphop ja italialainen jazz soivat sulassa sovussa.