Etsi
Wade Robsonin ja James Safechuckin nostamat syytteet on hylätty jo kahdesti. Valitus viimeisimmästä päätöksestä meni kuitenkin läpi.
Räppäri kertoi asiasta tuoreessa haastattelussa.
Jonathan "Sugarfoot" Moffett antaa samalla vinkkejä improvisointiin ja kappaleen mukana soittamiseen.
Twisted Sister -keulahahmo sanoo ajatelleensa ja pohtineensa asiaa todella paljon.
Jacksonin esittäjä löytyi popin kuninkaan lähipiiristä.
Sopimisen yksityiskohtia ei ole kerrottu julkisuuteen.