Etsi
Ensimmäistä kertaa ehdolla ovat muun muassa Eminem, Duran Duran ja Lionel Richie.
Tällä viikolla vuorossa on katsaus tuoreisiin kotimaisiin ja huhtikuun Soundissa esillä oleviin artisteihin.
Palkittu dokumentti on huikea matka roots-musiikin myös levyjenteon juurille.
"Näillä biiseillä halutaan juhlistaa epäonnistumisia ja epäonnistujia. Niiden maailmassa on eniten elämää", tuumii viikon vieras.
Annetaanpa seuraavaksi Beckin uutuusvideon kutitella näkö- ja kuuloaistejamme.
Viikon vieras syventää "wöyhötyksen" saloja tuoreen studioalbumin avauskappaleen tiimoilta.
Myös herra kuvassa elämöi jo lokakuussa pätkähtävän pitkäsoittonsa tunnelmissa.