Etsi
Niko Peltonen kirjoittaa Martti Luther ja muovipussi -palstallaan Ruotomielen Yksi hyvä kuppi kahvia -biisistä (2004), jonka kertojan kaltaiset veijarit ovat varmasti monille tuttuja aikuisuuden alkuvuosilta.
Niko Peltonen suuntaa Martti Luther ja muovipussi -palstallaan katseensa häälaulujen suuntaan. Anne Mattila levytti vuonna 2005 kappaleen, jossa lauletaan avioliitosta huomattavasti totutusta poikkeavalla tavalla.
"Repe ja Lissu on mielestäni Popedan paras biisi, vaikka kilpailu tästä tittelistä onkin kova", kirjoittaa Niko Peltonen uskaliaasti. Martti Luther ja muovipussi -palstalla analysoidaan tällä kertaa Popedan vuonna 1992 julkaisema karhea rakkaustarina.
Niko Peltonen muistelee Martti Luther ja muovipussi -artikkelissaan 1990-luvun alkua, kun koko Suomi oli hetken Raptori-huuman vallassa.
Niko Peltonen käsittelee tuoreimmassa Martti Luther ja muovipussi -artikkelissaan J. Karjalaisen Laura Häkkisen silmät -kummitustarinaa vuodelta 1998.
Niko Peltonen muistelee Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassaan Ville Leinosen ja Valumon Kimaltavia unelmia -kakkoslevyä (2001). Kuin Nick Cave kirjoittamassa Harlekiini-kirjaa, toimittaja kuvailee albumin antia.
Niko Peltonen perehtyi Miljoonasateen merkillisen Käärmeenkantaja-albumin (1994) saloihin Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassaan vuonna 2019. Tällä levyllä Heikki Salo ei todellakaan pidätellyt teksteissään.
Niko Peltosen toimittamassa Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassa käsitellään Eleanoora Rosenholmin Vainajan muotokuva -debyyttilevyn päätöskappaletta Maailmanloppu.
Niko Peltosen toimittamassa Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassa käsitellään tällä kertaa PMMP:n esikoisalbumin Kesä -95 -kappaletta, jossa heitetään nuoruuden kynnyksellä hyvästejä lapsuuden ystäville. Teksti on julkaistu Soundissa 7/21.
Niko Peltosen toimittamassa Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassa käsitellään tällä kertaa Tabula Rasan Gryf-kappaletta vuodelta 1975, joka kenties selittää runollisesti etäännyttäen yhtyeen hajoamisen syyt.
Niko Peltosen toimittaman Martti Luther ja muovipussi -juttusarjan viimeisimmässä osassa käsitellään Iben räppäämää 39N-yöbussitarinaa. Spurguja, sätkiä ja huuruista menoa riittää, kuten näillä reissuilla tapana on.
Toppo Koposen visioimasta pikkukylästä vie vain neljä tietä pois – tai oikeastaan kolme, jos asiaa tarkemmin ajattelee. Niko Peltonen käsittelee Martti Luther ja muovipussi -juttusarjassaan Kumikamelin kappaletta Meidän ei kannata jäädä tänne (2016).