Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Syytön kunnes toisin todistetaan


En tuntenut Matti Inkistä. Tapasin Sig-yhtyeen moottorin vain yhden kerran. Se tapahtui maaliskuun lopussa hänen kotonaan Raisiossa. Jututin laulajaa Sig-yhtyeen kokoelmaa varten, jonka oli määrä ilmestyä toukokuussa.

Istuimme pari tuntia Inkisen keittiössä. Joimme inkivääriteetä, söimme keksejä ja juttelimme: enimmäkseen musiikista, mutta myös muista asioista, kuten hänelle tehdystä aivokasvainleikkauksesta ja hänen siviilipalvelusajastaan nuoruuteni kotikaupungissa. Lähtiessäni Inkinen antoi mukaani pari cd:tä – sekalaisia julkaisemattomia demoja vuosien varrelta sekä itsekseen virolaisessa pikkukaupungissa nauhoittamansa ambient-levyn.

Iltapäivän aikana Matti Inkinen puhui paljon, avoimesti ja innostuneesti Sigistä, mutta myös aivan toisenlaisesta musiikista. Hänen suuriin suosikkeihinsa kuuluivat muun muassa 60-luvun tyttöbändit, vanha suomalainen iskelmä, Brian Enon soololevyt, New Yorkin punk-kummajaiset, Canin ja Neu!n kaltaiset saksalaiset 70-luvun pitkätukat ja niin edelleen.

Kun soitin Inkiselle haastattelua seuranneena päivänä, hän pahoitteli, että puhe ei luistanut yhtä hyvin kuin päivää aiemmin. Hän kertoi, että leikkauksen jälkeen oli kahdenlaisia päiviä: parempia tai huonompia. Kuitenkin Inkinen tuntui suhtautuvan tulevaisuuteen toiveikkaasti ja kertoi muun muassa toivovansa, että Sig pystyy esiintymään toukokuun lopun Raisrockissa.

Sig ei esiintynyt Raisrockissa. Pari päivää tapahtuman jälkeen Matti Inkinen löydettiin hukkuneena Raisionlahdesta, ilmeisesti itsemurhan tehneenä.
Matti Inkinen katosi kotoaan huhtikuun 29. päivän aamuna. Samana päivänä ilmestyneessä 7 Päivää -lehdessä oli toimittaja Panu Hörkön kirjoittama juttu, jonka otsikko kirkui: “Laulaja Matti ”SIG” Inkistä epäillään LAPSIPORNORIKOKSISTA!” Sensaatiojutusta selvisi, että kysymys oli vasta poliisin esitutkinnasta, ei siis edes syytteen nostamisesta.

7 Päivää -lehden päätoimittajat Eeva-Helena Jokitaipale ja Marko Petäjäjärvi sekä jutun kirjoittanut Panu Hörkkö eivät ole kommentoineet tapahtunutta muuten kuin tekopyhällä tiedotteella, jonka mukaan lehden toiminnassa ei ollut mitään väärää. He myös pitivät yleistä oletusta jutun vaikutuksesta laulajan kuolemaan perusteettomana ja asiattomana. Kohujuttu, kuten myös sen generoima keskustelu, kuitenkin poistettiin 7 Päivää -lehden nettisivuilta Matti Inkisen ruumiin löytymistä seuranneena päivänä.

Nyt Matti Inkinen on jo haudattu ja keskustelukin laantunut. Monet olennaiset kysymykset ovat kuitenkin yhä vailla vastausta. Mistä ennenkin syväkurkuillaan kerskunut Panu Hörkkö sai tietonsa? Mitä poliisi on tehnyt selvittääkseen salaisen esitutkintamateriaalin vuotamisen ala-arvoisista kohujutuista elävän lehden toimittajalle? Ja niin edelleen.

Esitutkintalaissa sanotaan, että ”esitutkinta on toimitettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa”. Siellä myös mainitaan, että ”epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä”.

Journalistin eettiset ohjeet ovat kaikkien luettavissa vaikkapa Journalisti­liiton nettisivuilta.

Linkitä juttu Facebook:iin

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 1

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.

Lähettäjä: arttu tolonen  Sunnuntai, Heinäkuu 05, 2009 - 10:35

Jari Sarasvuon valittaessa mediahuomiosta ei toki aina tiedä miten päin olla, mutta välistä aiheellistakin läppää täältä löytyy:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/147816.shtml

Tämä oli aika hyvä sitaatti:

Ystäväni Pauli Aalto-Setälä hyppäsi suoraan jumalan palvelemisesta (Kotimaa-yhtiöt) saatanan palvelemiseen (Aller eli Seitsemän Päivää ja suomi24.fi). Aikamoinen loikka.

Lähettäjä: arttu tolonen  Lauantai, Heinäkuu 25, 2009 - 23:00

Hesarin sivuilla törmäsin tähän hienoon artikkeliin SIGistä:

http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Viimeist%C3%A4+edelt%C3%A4neet+vuodet/1135247888779

Lähettäjä: Otto  Lauantai, Lokakuu 24, 2009 - 09:48

Erinomainen pakina! Vahinko vain kun ilmestyi silloin kun nämä keskustelusivut lomailivat...

Ja mitäs tämän jälkeen on tapahtunut? Eikös se niin mennyt että Seiska sai Julkisen Sanan Neuvostolta päänsilitystä tämän tapauksen hienosta hoidosta.

Eikä viranomaisilla ole mitään käsitystä, miten ne esitutkinnan tiedot päätyivät juorulehdelle.

Lähettäjä: Mia  Sunnuntai, Lokakuu 25, 2009 - 10:20

Kaikkien pitäisi boikotoida Seiskaa!!!

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Sunnuntai, Lokakuu 25, 2009 - 22:14

Eikä JSN toimi aika pitkälti samalla periaatteella kuin suomalainen vaalirahoitusvalvonta?


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

SOUNDI 6/10
Ilosaarirock vauhtiin, Faith No Morella spesiaalia
Ruisrock juhlii tasavuosia, mitä lahjaksi artisteilta?
Viimeinen Heaven And Hell -keikka
Lars Ulrich: Some Kind Of Monster oli typerä idea
Van Halenin albumi lähes valmiina
Robert Plant myös Euroopan-kiertueelle
Tarja Turusen rumpali ennätysten kirjaan?
Circlelle hurjat kehut - Ruotsista
Turbonegro ilman laulajaa


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

Revolution Renaissance päättää päivänsä
Pulut tykittivät Kings Of Leonin lavalta
Uusin numero
Lovestore
Black Holes And Revelations
The Resistance
Pedot
PATE MUSTAJÄRVI: Kunniaa Johnny Cashille – äänestä paras tribuutti!
Sonic Boom
OK Go osaa tehdä videoita
Option Paralysis
White Pony

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset