Sleater-Kinney nousi esiin grungen vanavedessä ja toimi aktiivisesti aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Vuonna 2005 bändi julkaisi edellisen, The Woods -nimisen pitkäsoiton ja jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tauko venyi kuin huomaamatta kymmenen vuoden mittaiseksi.
Sleater-Kinneylla on oma kuuliainen fanijoukkonsa, mutta yhtyeenä se on aina ollut väliinputoaja. Niin sanottujen Riot Grrrl-bändien (Hole, L7, Bikini Kill) joukkoon Sleater-Kinney ei lopulta oikein sopinut ja varsinaiseksi punkbändiksikään sitä ei oikein voi laskea. Lokeroihin kuulumattomuus ei useinkaan ole lainkaan huono juttu, mutta Sleater-Kinneyn tapauksessa se on pitänyt yhtyeen vähän liikaakin marginaalissa. Välillä yhtye on toki nostettu ansaitsemaansa asemaan, muun muassa vuonna 2001 yhtye nimettiin Time-lehdessä Yhdysvaltojen parhaaksi rockyhtyeeksi.
Sleater-Kinneyn paluu on jälleen yksi sulka Sub Popin hattuun. Vaikka No Cities To Love ei olekaan täydellisesti onnistunut pitkäsoitto, osoittaa se vähintäänkin sen, että Sleater-Kinney on edelleen piikikäs, arvaamaton ja monipuolinen yhtye. Tätä ei hyvälläkään tahdolla voi sanoa valtaosasta nykypäivän bändejä.
