Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

  

DEFTONES

White Pony

Maverick

Deftones iski työvälineensä kultasuoneen kolmen vuoden takaisella Around The Furilla, jolloin kitkutusmetallin ja omien traumojen yhdistäminen oli vielä uutta. Siinä ajassa hassun näköisistä metelirokkareista on tullut salonkikelpoisia ja alan vähemmän kiinnostavat nimet ovat tulleet hyeenan tavoin osingoille maineesta ja mammonasta. Kevään verran myöhässä ilmestyvän White Ponyn myötä pioneerit palaavat areenalle entistä tiiviimpänä yksikkönä levysoittimista vastaavan Frank Delgadon liityttyä jäsenistöön. Tuottajavastuu on jälleen kerran jaettu luottokumppani Terry Daten kanssa.
Trendin jalkoihin Deftonesit eivät ole jääneet, mutta selvää on, että uusmetallin markkinaosuuden kasvaminen asettaa laatuvaatimukset korkeammalle vanhoillekin tekijöille. Laulaja Chino Morenon mukaan White Pony on yhtyeen eroottisin levy. Harmi vain, että se ei kotikuuntelussa pahemmin välity. Levyn sensuellisuusarvot ovat suurin piirtein samaa luokkaa kuin keskustalaisilla naiskansanedustajilla. Biisit ovat toki vähemmän venkoilevia kuin monilla kanssaveljillä, mutta samalla myös valitettavan banaaleita. Roisimpi osasto bändillä toimii selkeästi paremmin. Lisäkuuntelussa kyllä paljastuu Deftonesin olevan genrensä sidettävintä siipeä. Uudempi sukupolvi joutuu vielä haikailemaan White Ponyn hillityn intensiivisyyden perään. Bändillä on malttia rakentaa biiseihinsä kontrasteja, jotka eivät käytännössä tyydy vain vuorottelemaan tyynen hissuttelun ja raivoamisen välillä.
Täysosumaksi ei uutuuslevyssä silti ole riittävästi aineksia. White Ponyn ässäraidaksikin paljastuu yhdessä Toolin Maynard James Keenanin kanssa kirjoitettu ja laulettu Passenger, joka kuulostaa huomattavasti enemmän Toolilta kuin Deftonesilta itseltään. Paha juttu on myös se, että PJ Harveyn kovana fanina tunnetun Morenon äänenkäytön rohkea variointi karahtaa aika ajoin pahasti kiville. Kun ennalta-arvaamattomuus tekee Harveyn laulusta kiehtovaa, ei kokeilunhalu Morenolla aina osoita tyylitajun merkkejä. Levyn loppupuolella mies ujeltaa kuin vaihtoehtorockista innostunut Celine Dion. 

(Soundi 07/2000)

  ANTTI LUUKKANEN
  SOUNDIN LUKIJAT
  SINUN ARVOSTELUSI

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 5

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.

Lähettäjä: Jon2  Tiistai, Heinäkuu 06, 2010 - 12:22

Kyllä on arvostelija niin pihalla kun olla voi. Mestariteos.

Lähettäjä: Echtleder  Perjantai, Heinäkuu 09, 2010 - 10:40

Mun mielestä tällä levyllä on mageita ja mahtavia fiilistelybiisejä ja -juttuja, näiden suosikkilevy mulle muutenkin, mutta niissä mätömmissä biiseissä (Elite, Street Carp) ei oo tarpeeks laatuu. Ne laskee kokonaisuuden tasoo sen verran, ettei tää levy oo ihan niin mielettömän maaginen.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
En oo keittäny enkä myyny
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Asfalttisoturin viimeinen hidas
Korn III: Remember Who You Are
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Korn III: Remember Who You Are
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset